✔ Ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille ✔ Maksuton palautus ✔ Toimitusaika 2-5 pv
Tyyli-inspiraatio: Kolme klassista jouluelokuvaa

Joulu on, paradoksaalista kyllä, sekä vuoden kiireisintä, että rentouttavinta aikaa. Aika voi tuntua hupenevan tavallista nopeammin, kun kalenterin täyttävät jouluvalmistelut kuten joulusiivous, joulukorttien lähettäminen, ruoan laittaminen sekä joululahjojen hankkiminen. Mutta se rauhan tunne, joka laskeutuu kun kaikki toimet ovat tehty, on kieltämättä yksi hienoimpia tunteita. Jos sinulla on hieman ylimääräistä aikaa jouluvalmisteluiden keskellä, niin klassinen joulufilmi voisi olla silloin paikallaan. Olemme valinneet kolme modernia klassikkoa, jotka suurin osa teistä on varmasti jo nähnyt, mutta jotka voivat viihdyttää teitä tänäkin vuonna.

The Holiday




Romanttiset komediat ja jouluelokuvat kulkevat yleensä käsi kädessä. Kun lisäät mukaan Jude Lawin näyttelemän karismaattisen Grahamin, saat modernin jouluklassikon, josta löytyy jokaiselle jotakin. Valmistellessaan Lawia hänen roolisuoritukseensa, ohjaaja Nancy Mayers lähetti näyttelijälle listan vanhoista Clark Gablen elokuvista jotka hänen tulisi katsoa. Tämä selittää suuren osan hänen esiintymistavastaan. Hänen hieman huolimaton brittityyli on tosin vastakohta Gablesin klassisille puvuille. Pehmeät villapaidat, huolimattomasti solmitut solmiot ja kaulaliinat tekevät tyylistä niin yksinkertaisen, kuin myös tyylikkään.

[SLIDER2 START]
[ARTNR='24985911R']
[ARTNR='25386911R']
[ARTNR='25192811R']
[ARTNR='23494010']
[ARTNR='13083610']
[ARTNR='22755810']
[SLIDER2 STOPP]

Bridget Jones – elämäni sinkkuna




Epäonnistuneen uudenvuoden juhlinnan jälkeen päähenkilö Bridget Jones päättää muuttaa koko elämänsä. Hän aikoo lopettaa tupakoinnin, juoda vähemmän ja vihdoin löytää sen oikean. Elokuvan sisältö ei välttämättä täysin täytä jouluelokuvan vaatimuksia, mutta juonessa on kuitenkin joulun tunnelmaa. Colin Firthsin henkilöhahmon kyky yhdistää joulumaiset vaatteet, jotka ovat sekä tavattoman tyylikkäitä, että äärettömän kaameita, oikeuttaa osaltaan elokuvan paikan listallamme. Hänen tyylin tavoitteluun löytyy kaksi eri väylää. Ensimmäinen on ripustaa puku vaatekaappiin ja kaivaa naftaliinista lumiukkoja ja poroja esittävä joulusolmio. Toinen tapa, jota me suosimme, on vetää ylleen tummansininen takki ja harmaa, karkeasti neulottu villapaita sekä kiepauttaa harmaa kaulahuivi rennosti kaulalle.

[SLIDER2 START]
[ARTNR='25520511r']
[ARTNR='25556511r']
[ARTNR='25542011r']
[ARTNR='25944111r']
[ARTNR='24992710']
[ARTNR='19986111r']
[SLIDER2 STOPP]

Yksin kotona 2: Eksynyt New Yorkissa




Väärinymmärrys lentokentällä johtaa siihen, että Kevin on jälleen kerran joutunut eroon vanhemmistaan juuri joulun alla. Kevinille se tarkoittaa sitä, että hän tulee viettämään joulua edeltävät päivät New Yorkissa. Vain luottokortti ja päällystakki mukanaan Kevin matkaa Manhattanin läpi. Elokuva on täynnä New York-romantiikkaa, alkaen klassiseen Plaza hotelliin kirjautumisesta, Rockefellerin Centerin jättimäiseen joulukuuseen sekä jatkuen USA:n isoimpaan leluliikkeeseen FAO Schwarziin joka on uudelleennimetty elokuvassa Duncans Toy Chestiksi. Tämän elokuvan parissa voit hautautua sohvalle ja antautua jouluseikkailulle kaupungissa, joka ei nuku koskaan.

[SLIDER2 START]
[ARTNR='21753611R']
[ARTNR='19206010']
[ARTNR='19986311R']
[ARTNR='25571611r']
[ARTNR='21642110']
[ARTNR='20055610']
[SLIDER2 STOPP]
20 vaatetta syksyyn ja talveen
Syys- ja talvivaatteet ovat hyvin pukeutuneen henkilön parhaat ystävät. Kankaat, kuten flanelli, vakosametti ja tweed sopivat hyvin yhteen karkeampien neulottujen vaatteiden ja asusteiden kanssa. Painavammat kengät kuten varsikengät ja brogue-kengät sopivat yhteen muiden nahkayksityiskohtien kanssa kuten vyö ja hanskat. Jos pukeudut mieluummin moniin ohuempiin kerroksiin, kuin vain yhteen kerrokseen paksun takin alla, on tyylisi sekä käytännöllisempi ja sopivampi erilaisiin sääolosuhteisiin. Mikäli sää lämpenee, voit helposti riisua yhden kerroksen kuten neuletakin tai liivin ja pysyä silti tyylikkäänä. Alla annamme esimerkin 20 vaatteesta, jotka ovat kaikki omalla tavallaan tärkeitä. Yhdessä ne luovat täydellisen vaatekaapin, joita voi kaikkia yhdistellä keskenään.

Villakangastakki


[SLIDER START]
[ARTNR='25550711r']
[SLIDER STOPP]
Villakangastakkia voit käyttää useimmissa tilaisuuksissa. Se sopii sekä rentoon tai muodollisempaan asuun ja nostattaa tyyliäsi merkittävästi.

Öljytakki


[SLIDER START]
[ARTNR='10457611r']
[SLIDER STOPP]
Öljytakki pitää sinut kuivana ja tyylikkäänä sateella. Ajaton ja tyylikäs takki joka sopii kolmelle vuodenajalle lähes kaikkiin tilanteisiin.

Liivi


[SLIDER START]
[ARTNR='19172011r']
[SLIDER STOPP]
Vuorellinen liivi täydentää neuleita ja pikkutakkeja syksyllä. Kun ilmat viilenee entisestään, sopii liivi käytettäväksi lämmittävänä kerroksena päällystakin alla.

Lyhyt syystakki


[SLIDER START]
[ARTNR='21138911r']
[SLIDER STOPP]
Lyhyempi rento tummansinen takki luo rennon ja tyylikkään ilmeen.

Joustinneulottu pipo

[SLIDER START]
[ARTNR='21441310']
[SLIDER STOPP]
Valitse joustinneulottu kashmirpipo, joka on tyyliäsi nostattava yksityiskohta.


Käsineet


[SLIDER START]
[ARTNR='13137411r']
[SLIDER STOPP]

Peccary –käsineet vanhenevat kauniisti ja parantavat tyyliäsi monien vuosien ajan.



Kaulahuivi


[SLIDER START]
[ARTNR='25469610']
[SLIDER STOPP]
Kaulahuivi pitää sinut lämpimänä ja hyvin pukeutuneena. Valitse huivisi väri niin, että se on sopusoinnussa takkisi tai housujesi kanssa.

Sateenvarjo

[SLIDER START]
[ARTNR='13075310']
[SLIDER STOPP]
Huolellisesti valittu sateenvarjo on ehkä vahvin saatavilla oleva tyylimerkki. Anna varjon värin harmonisoida muun asusi kanssa.

Neulepusero


[SLIDER START]
[ARTNR='20252611r']
[SLIDER STOPP]
Neulepuserot täydentävät kauniisti kauluspaitaasi ja sopii myös tyylikkääksi kerrokseksi pikkutakin tai päällystakin alle.

Neulottu poolopaita


[SLIDER START]
[ARTNR='20707311r']
[SLIDER STOPP]
Karkeasti neulottu poolopaita ”offwhite” värissä on aina ajankohtainen tyylillisesti.

Neuletakki


[SLIDER START]
[ARTNR='23611811r']
[SLIDER STOPP]
Neuletakin napitus tekee siitä hieman enemmän yksityiskohtaisemman version tavalliseen neulepuseroon verrattuna, mutta ajaa muuten saman asian.

Farkkupaita


[SLIDER START]
[ARTNR='25093511r']
[SLIDER STOPP]
Vaikka et tavallisesti olisi tottunut käyttämään kauluspaitoja, tulet varmasti tuntemaan itsesi kotoisaksi farkkupaidassa.

Oxford-kauluspaita


[SLIDER START]
[ARTNR='24206011r']
[SLIDER STOPP]
Oxford-kauluspaita on rento klassikko, joka sopii kaikkiin tilaisuuksiin ilman, että tunnet itsesi liian pukeutuneeksi.

Flanellipaita


[SLIDER START]
[ARTNR='25427011r']
[SLIDER STOPP]
Hyvin leikattu flanellipaita sopii yhtä hyvin toimistolle kuin vapaa-ajallekkin.

Pikkutakki


[SLIDER2 START]
[ARTNR='25553311r']
[SLIDER2 STOPP]
Jokainen tarvitsee karkeampi kankaisen pikkutakin syksylle ja talvelle. Tummansininen versio tweed- tai flanellikangasta sopii sekä ohueksi takiksi syksyllä tai toimistolle talvella.

Farkut


[SLIDER START]
[ARTNR='19763311r']
[SLIDER STOPP]
Farkut eivät tarvitse sen isompia esittelyitä. Ne sopivat käytettäväksi pikkutakkien, kauluspaitojen tai neulepuseroiden kanssa.

Vakosamettihousut


[SLIDER START]
[ARTNR='25693811r']
[SLIDER STOPP]
Vakosamettihousut ovat aliarvioidut vapaa-ajan housut, jotka ovat todellakin kokeilemisen arvoiset.

Flanellihousut


[SLIDER START]
[ARTNR='21610111r']
[SLIDER STOPP]
Flanellihousuja voi käyttää samoissa tilaisuuksissa kuin farkkuja tai vakosamettihousujakin, mutta nämä luovat aavistuksen tyylikkäämmän vaikutelman.

Brogue-kengät

[SLIDER START]
[ARTNR='13235111r']
[SLIDER STOPP]
Brogue-kengät luovat hieman muodollisemman, mutta silti rennon vaikutelman ja ovat sopusoinnussa housujen, takin tai pikkutakin karkeamman kankaan kanssa.

Chelsea-nilkkurit

[SLIDER START]
[ARTNR='16630811r']
[SLIDER STOPP]
Mitä tulee syksyn ja talven kenkiin, on chelsea-nilkkurit ehdoton valinta henkilölle, joka haluaa käyttää muitakin kenkiä kuin tennareita.
Haluat jatkaa siitä, missä olit?
Ei, haluan aloittaa alusta
Kyllä, haluan jatkaa

Asiakaspalvelu

Takaisin

Ota meihin yhteyttä

Suomenkielinen asiakaspalvelu

Puhelin

09 4259 9724
Arkisin klo: 8-13 ja 14-17.

Sähköposti

[email protected]
Pyrimme vastaamaan kaikkiin viesteihin arkisin 24 tunnin sisällä.

Muut yhteystiedot

Mikäli haluat tavoittaa tietyn osaston työntekijän, yhteystiedot löytyvät täältä.

Usein kysytyt kysymykset

Vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin löytyvät täältä.

4.69/5 1681 Tuotearvostelua

Zlideon vedin on kätevä

Mika V

2024-04-12

Ostaja

2024-03-31

Nopeaa ja sujuvaa. 

Henrik H

2024-04-11

Ostaja

2024-04-01

Erittäin nopea ja tuote oli laadukas 

Juha S

2024-04-11

Ostaja

2024-03-31

Erinomainen ostokokemus jälleen

Kare L

2024-04-10

Ostaja

2024-01-26

Hyvä palvelu, ekan ostamani tuotteen palautin oman virhearvioni takia mutta palaan saitille varmasti uudestaan

Timo T

2024-04-09

Ostaja

2024-03-28

Ostokokemus erinomainen!

Tapani I

2024-04-08

Ostaja

2024-03-27

Nopea toimitus ja tuote arvokkaasti pakattu. Laatutuote👍

Tuula N

2024-04-08

Ostaja

2024-03-26

Nopea, luotettava ja loistava!

Tommi K

2024-03-25

Ostaja

2024-03-13

Nopea toimitus. Pidin myös siitä,että mukana tulleessa paketissa, oli pakkaaja nimi ja fiksusti palautustarra .

Anja F

2024-03-21

Ostaja

2024-03-12

Erinomaista palvelua!

Tuukka H

2024-03-21

Ostaja

2024-03-04

Valikoima, verkkokaupan ulkoasu ja käytettävyys sekä ostoprosessi 5/5. Erityiskiitos nopeasta tilauksen käsittelystä, sain tunnin kuluttua tilauksesta viestin, jossa paketin ilmoitettiin lähetetetyn!

Lauri H

2024-03-20

Ostaja

2024-03-08

Helppoa, halpaa ja kivaa 😀

Jukka L

2024-03-20

Ostaja

2024-03-10

Kaikki meni todella hienosti.

Mika G

2024-03-19

Ostaja

2024-03-06

Toimii kuin junan vessa 👍

Pekka T

2024-03-18

Ostaja

2024-03-07

Todella nopea toimitus! Ja toimituksen pystyi ohjaamaan postin palvelusta oman talon pakettiautomaattiin.

Tommi V

2024-03-18

Ostaja

2024-03-08

Todella helppoa ja nopeaa toimituksen kanssa. 

Matti K

2024-03-13

Ostaja

2024-03-03

Kaikki toimi, kuten luvattu. Ostotapahtuma oli sujuva (käytettävyys). Hintakin oli kilpailukykyinen. Ensimmäinen ostos CoC:lta, mutta ei varmasti viimeinen.

Petri K

2024-03-13

Ostaja

2024-03-02

Sujuva prosessi, nopea toimitus ja laadukkaat tuotteet. 

Päivi L

2024-03-13

Ostaja

2024-03-02

Tosi nopea toimitus. Hyvä tuote!

Tuula K

2024-03-06

Ostaja

2024-02-24

Ensiluokkainen palvelu ja tuotteet. 5/5

Roy B

2024-03-06

Ostaja

2024-02-24

Hyvin pakattu kohde ja nopea toimitus!

Toni S

2024-03-05

Ostaja

2024-02-20

Kauan etsityt Adidas Superstar tennarit toimitettiin nopeasti ja vastasivat tilaustasi.

Pekka P

2024-03-04

Ostaja

2024-02-21

Hyvä tuotte 

Igor T

2024-02-29

Ostaja

2024-02-20

Sujuva,nopea helppo kaikki ok.

Lars S

2024-02-28

Ostaja

2024-02-17

Tuttu tuote. Viidennet samanmerkkiset.

Kari V

2024-02-26

Ostaja

2024-02-15

Kaikki sujui upeasti!

Matti E

2024-02-22

Ostaja

2024-02-13

Kaikki toimii, tavara on sellaista kuin pitää, hyvin pakattu. Tilasin vahingossa kaksi kun PayPalin kanssa oli ongelmia, mutta toisen tilauksen peruminen kävi kätevästi sähköpostilla.

Jarmo T

2024-02-21

Ostaja

2024-02-12

Laadukkaat tuotteet ja palvelu. 👌

Pertti I

2024-02-19

Ostaja

2024-02-06

Choose your delivery country
  • SE
  • SE
  • DK
  • NO
  • FI
  • DE
  • AT
  • IE
  • NL
  • FR
  • CH
  • ES
{ "SE": { "content": "Välkommen till vår svenska butik. ", "usp_list": [ "Fri frakt över 399 kr", "Fri retur", "1-3 dagars leverans" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_SV.png", "cta": "Välj ditt leveransland", "button_text": "Byt land" }, "IE": { "content": "Welcome to our English store! Here's some specific information for international customers.", "usp_list": [ "Free Delivery From €30", "Free returns", "No customs duties" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png", "cta": "Choose your delivery country", "button_text": "Change country" }, "DK": { "content": "Velkommen til vores danske butik! Her er nogle specifikke oplysninger for Danmark.", "usp_list": [ "Fri fragt over 299;-", "Fri retur", "1-3 dages levering" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_DK.png", "cta": "Vælg dit leveringsland", "button_text": "Skift land" }, "FI": { "content": "Tervetuloa suomalaiseen kauppaamme! Tässä on tiettyjä tietoja Suomelle.", "usp_list": [ "Ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille", "Maksuton palautus", "Toimitusaika 2-5 pv" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_FI.png", "cta": "Valitse toimitusmaasi", "button_text": "Vaihda maata" }, "NL": { "content": "Welkom in onze Nederlandse winkel! Hier is wat specifieke informatie voor Nederland.", "usp_list": [ "Gratis bezorging vanaf €30", "Gratis retour", "Geen inklaringskosten" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png", "cta": "Kies uw bezorgland", "button_text": "Verander van land" }, "DE": { "content": "Willkommen in unserem deutschen Shop! Hier sind einige spezifische Informationen für Deutschland.", "usp_list": [ "Standardversand frei ab 30 Euro Bestellwert", "Kostenlose Rücksendung", "Keine Zollgebühren" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_DE.png", "cta": "Wählen Sie Ihr Lieferland", "button_text": "Land ändern" }, "AT": { "content": "Willkommen in unserem österreichischen Shop! Hier sind einige spezifische Informationen für Österreich.", "usp_list": [ "Standardversand frei ab 30 Euro Bestellwert", "Kostenlose Rücksendung", "Keine Zollgebühren" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_AT.png", "cta": "Wählen Sie Ihr Lieferland", "button_text": "Land ändern" }, "ES": { "content": "¡Bienvenido a nuestra tienda española! Aquí tienes información específica para España.", "usp_list": [ "Envío gratuito a partir de 30 €", "Devoluciones gratuitas", "Sin derechos de aduana" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png", "cta": "Elija su país de entrega", "button_text": "Cambiar país" }, "FR": { "content": "Bienvenue dans notre boutique française! Voici des informations spécifiques pour la France.", "usp_list": [ "Livraison gratuite à partir de 30 €", "Retours gratuits", "Pas de frais de douane" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png", "cta": "Choisissez votre pays de livraison", "button_text": "Changer de pays" }, "IT": { "content": "Benvenuti nel nostro negozio italiano! Ecco alcune informazioni specifiche per l'Italia.", "usp_list": [ "Spedizione gratuita oltre 399 kr", "Reso gratuito", "Nessun dazio doganale" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png", "cta": "Scegli il tuo paese di consegna", "button_text": "Cambia paese" }, "NO": { "content": "Velkommen til vår norske butikk! Her er litt spesifikk informasjon for Norge.", "usp_list": [ "Fri frakt over 399,-", "Fri retur", "1-4 dagers levering" ], "image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_NO.png", "cta": "Velg ditt leveringsland", "button_text": "Bytt land" } }