Ihmiset ovat jo aikojen alusta alkaen metsästäneet jatkuvasti; Alkuun metsästettiin ruokaa, sittemmin suurempia laidunmaita ja nykyään täydellistä sisältöä vaatekaappiin. Koska metsästys on juurtunut niin syvälle identiteettiimme, ei ole lainkaan omituista, että suurin osa meistä, tarkemmin sanottuna 90 %, omistaa vaatteita, jotka eivät koskaan tule käyttöön. Nykyään, kun meidän ei tarvitse enää huolehtia ruoan saannista tai katon pään päälle saamisesta, kohdistuu mielenkiintomme vaatteiden metsästykseen.

Tämä on tietenkin todella valtava yleistys ja asiat eivät ole koskaan niin yksinkertaisia. Haluaisin kuitenkin esittää arvauksen, että jatkuvalla onnen etsimisellä on melkoisen suuri vaikutus asiaan. Ostaessamme vaatteita saavutamme hetkellisen onnentunteen, mikä taas johtaa siihen, että keräämme vaatekaappiimme vaatteita muistuttaaksemme itseämme näistä hetkistä. Jos taas omaa terveellisemmän näkökulman kulutuskäyttäytymiseen, toisin sanoen hankkii vain juuri ne vaatteet, jotka todella tarvitsee, on lopputulos usein hyvin erilainen.

Pitkäikäisen ja kestävän kehityksen periaatteita mukailevan vaatekaapin kokoamisessa ehdottomasti tärkeintä on välttää kompromissien tekemistä hinnalla millä hyvänsä. Jos ostat jotain, joka ainoastaan muistuttaa sinua tuotteesta, jonka oikeasti haluaisit, tulee tämä hankinta todennäköisesti vain aiheuttamaan sinulle enemmän päänvaivaa ja maksamaan enemmän kuin uskotkaan. Jos sen sijaan säästät pidemmän aikaa, tuntuu ostoksen tekeminen sinusta varmasti paremmalta ja oikealta. Ja mikä parasta, tulet luultavasti käyttämään vaatetta, kelloa tai kenkiä lähes koko lopun elämääsi kyllästymättä. Matka määränpäähän on myös tärkeä osa yhtälöä ja haluankin siteerata kirjailijaa Karin Boyea: ”Ei ole suuri päivä kylläinen. Kun janottaa, on päivä päivien.”

On myös tärkeää ymmärtää, miksi jotkut tavarat ovat kalliimpia kuin toiset. Jos tuotteita valmistavien palkka ja työolosuhteet ovat kohdillaan, näkyy se usein myös tuotteen loppusummassa. Sama koskee myös sitä, jos yritys pyrkii tietoisesti vähentämään vaikutustaan ympäristöön. En väitä, etteivätkö vaatteet voi koskaan olla ylihinnoiteltuja, sillä tietyt vaatteet todellakin ovat. Haluan vain sanoa, että käsityönä tehdyt tuotteet ja niiden valmistukseen käytetty aika maksaa rahaa. Samalla kuitenkin juuri tämä käsityö tekee tuotteesta ainutlaatuisen ja usein myös kestävämmän.

Mainitsin tekstin alussa ”yksi sisään, yksi ulos” –periaatteen. Kuuntelin nimittäin vähän aikaa sitten Facebookin markkinoinnin kehityspäällikön (head of market development) Matt Jacobsonin haastattelun. Matt on päättänyt, että hänen täytyy heittää pois jotain, jos hän ostaa jotain uutta. Tämä tarkoittaa, että hänen on aina ostettava jotain parempaa kuin hän aiemmin on omistanut. Tätä ”yksi sisään, yksi ulos” –periaatetta Matt käyttää niin surffilautojen, kellojen, ilmajäähdytteisten autojen kuin t-paitojen kohdalla, vaikka hän periaatteessa pystyisi hankkimaan tavaraa yllin kyllin, jos hän niin haluaisi.

Haastattelussa Matt mainitsee myös, että hän ei halua koskaan omistaa mitään, mitä hän ei halua tai jostain syystä voi käyttää. Hän mainitsee esimerkkinä erään kellon, erittäin harvinaisen Rolex Daytona ’Paul Newman’ –kellon 18 karaatin kullasta. Eräänä päivänä hän huomasi, että kellosta puuttui yksi kronografin säätönupeista. Hän etsi sitä kaikkialta kotoa, autoista ja viime aikoina vierailluista ravintoloista, mutta tuloksetta. Lopulta Matt luovutti, laittoi kellon säilöön ja yritti unohtaa koko asian. Puoli vuotta myöhemmin Mattin kotona ollut putkimies löysi nupin lavuaarin putkistoista. Löydön jälkeen Matt päätti myydä kellon, sillä se oli yksinkertaisesti vienyt häneltä liikaa energiaa ja toisaalta myös sen arvo oli noussut huomattavasti niiden vuosien aikana, jolloin Matt omisti kellon. Tästä johtuen sen kantaminen ei tuntunut hänestä enää luontevalta. Matt haluaa voida käyttää tavaroitaan ilman, että hänen tarvitsee olla huolissaan niistä, ja tämän vuoksi päätös myynnistä oli helppo.

Jotta pystyy käyttämään kaikkea omistamaansa, on tavaran määrää yksinkertaisesti rajoitettava. Harva voi hyvin eläessään huonekaluja täynnä olevassa kodissa, jossa on vielä vaatekaappi pullollaan vaatteita. On täysin yksilöllistä, mikä taianomainen vaateluku kullekin sopii, ja millaisiin vaatteisiin kenenkin kannattaa panostaa. Mattin haastattelun tärkein viesti on muistaa, että kaikki materia on vain tavaroita, joiden tarkoitus on tuoda iloa elämään, ei ottaa sitä kokonaan valtaansa.

Ihmiset ovat jo aikojen alusta alkaen metsästäneet jatkuvasti; Alkuun metsästettiin ruokaa, sittemmin suurempia laidunmaita ja nykyään täydellistä sisältöä vaatekaappiin. Koska metsästys on juurtunut niin syvälle identiteettiimme, ei ole lainkaan omituista, että suurin osa meistä, tarkemmin sanottuna 90 %, omistaa vaatteita, jotka eivät koskaan tule käyttöön. Nykyään, kun meidän ei tarvitse enää huolehtia ruoan saannista tai katon pään päälle saamisesta, kohdistuu mielenkiintomme vaatteiden metsästykseen.

Tämä on tietenkin todella valtava yleistys ja asiat eivät ole koskaan niin yksinkertaisia. Haluaisin kuitenkin esittää arvauksen, että jatkuvalla onnen etsimisellä on melkoisen suuri vaikutus asiaan. Ostaessamme vaatteita saavutamme hetkellisen onnentunteen, mikä taas johtaa siihen, että keräämme vaatekaappiimme vaatteita muistuttaaksemme itseämme näistä hetkistä. Jos taas omaa terveellisemmän näkökulman kulutuskäyttäytymiseen, toisin sanoen hankkii vain juuri ne vaatteet, jotka todella tarvitsee, on lopputulos usein hyvin erilainen.

Pitkäikäisen ja kestävän kehityksen periaatteita mukailevan vaatekaapin kokoamisessa ehdottomasti tärkeintä on välttää kompromissien tekemistä hinnalla millä hyvänsä. Jos ostat jotain, joka ainoastaan muistuttaa sinua tuotteesta, jonka oikeasti haluaisit, tulee tämä hankinta todennäköisesti vain aiheuttamaan sinulle enemmän päänvaivaa ja maksamaan enemmän kuin uskotkaan. Jos sen sijaan säästät pidemmän aikaa, tuntuu ostoksen tekeminen sinusta varmasti paremmalta ja oikealta. Ja mikä parasta, tulet luultavasti käyttämään vaatetta, kelloa tai kenkiä lähes koko lopun elämääsi kyllästymättä. Matka määränpäähän on myös tärkeä osa yhtälöä ja haluankin siteerata kirjailijaa Karin Boyea: ”Ei ole suuri päivä kylläinen. Kun janottaa, on päivä päivien.”

On myös tärkeää ymmärtää, miksi jotkut tavarat ovat kalliimpia kuin toiset. Jos tuotteita valmistavien palkka ja työolosuhteet ovat kohdillaan, näkyy se usein myös tuotteen loppusummassa. Sama koskee myös sitä, jos yritys pyrkii tietoisesti vähentämään vaikutustaan ympäristöön. En väitä, etteivätkö vaatteet voi koskaan olla ylihinnoiteltuja, sillä tietyt vaatteet todellakin ovat. Haluan vain sanoa, että käsityönä tehdyt tuotteet ja niiden valmistukseen käytetty aika maksaa rahaa. Samalla kuitenkin juuri tämä käsityö tekee tuotteesta ainutlaatuisen ja usein myös kestävämmän.

Mainitsin tekstin alussa ”yksi sisään, yksi ulos” –periaatteen. Kuuntelin nimittäin vähän aikaa sitten Facebookin markkinoinnin kehityspäällikön (head of market development) Matt Jacobsonin haastattelun. Matt on päättänyt, että hänen täytyy heittää pois jotain, jos hän ostaa jotain uutta. Tämä tarkoittaa, että hänen on aina ostettava jotain parempaa kuin hän aiemmin on omistanut. Tätä ”yksi sisään, yksi ulos” –periaatetta Matt käyttää niin surffilautojen, kellojen, ilmajäähdytteisten autojen kuin t-paitojen kohdalla, vaikka hän periaatteessa pystyisi hankkimaan tavaraa yllin kyllin, jos hän niin haluaisi.

Haastattelussa Matt mainitsee myös, että hän ei halua koskaan omistaa mitään, mitä hän ei halua tai jostain syystä voi käyttää. Hän mainitsee esimerkkinä erään kellon, erittäin harvinaisen Rolex Daytona ’Paul Newman’ –kellon 18 karaatin kullasta. Eräänä päivänä hän huomasi, että kellosta puuttui yksi kronografin säätönupeista. Hän etsi sitä kaikkialta kotoa, autoista ja viime aikoina vierailluista ravintoloista, mutta tuloksetta. Lopulta Matt luovutti, laittoi kellon säilöön ja yritti unohtaa koko asian. Puoli vuotta myöhemmin Mattin kotona ollut putkimies löysi nupin lavuaarin putkistoista. Löydön jälkeen Matt päätti myydä kellon, sillä se oli yksinkertaisesti vienyt häneltä liikaa energiaa ja toisaalta myös sen arvo oli noussut huomattavasti niiden vuosien aikana, jolloin Matt omisti kellon. Tästä johtuen sen kantaminen ei tuntunut hänestä enää luontevalta. Matt haluaa voida käyttää tavaroitaan ilman, että hänen tarvitsee olla huolissaan niistä, ja tämän vuoksi päätös myynnistä oli helppo.

Jotta pystyy käyttämään kaikkea omistamaansa, on tavaran määrää yksinkertaisesti rajoitettava. Harva voi hyvin eläessään huonekaluja täynnä olevassa kodissa, jossa on vielä vaatekaappi pullollaan vaatteita. On täysin yksilöllistä, mikä taianomainen vaateluku kullekin sopii, ja millaisiin vaatteisiin kenenkin kannattaa panostaa. Mattin haastattelun tärkein viesti on muistaa, että kaikki materia on vain tavaroita, joiden tarkoitus on tuoda iloa elämään, ei ottaa sitä kokonaan valtaansa.