Kaikki, mitä haluat tietää Rolexista

Rolex toimii valuuttana?
Sanotaan, että riippumatta siitä, missä päin maailmaa olet, voit vaihtaa Rolexisi veteen, ruokaan tai muihin perustarpeisiin. Merkki on niin legendaarinen, että siitä on tullut lähes oma valuuttansa. Kuinka se on mahdollista? Tässä artikkelissa tutustumme tämä yhden maailman johtavimman merkin historiaan.
Pirteä 118-vuotias
Iästään huolimatta Rolex on nuori merkki kelloista puhuttaessa. Useimmat kilpailevat merkit perustettiin 1800-luvun puolivälissä, kun puolestaan Rolex aloitti toimintansa vasta 1905 Lontoossa, Iso-Britanniassa. Merkin perustajalla Hans Wilsdorfilla oli visio, että merkistä tulisi uraauurtava ja nuorekas sekä teknisen kapasiteetin että markkinoinnin suhteen. Kelloja näkyi heti alkuun seikkailuhenkisten ihmisten ranteissa ja heistä esimerkkinä Mercedes Gleitze, joka oli ensimmäinen englannin kanaalin yli uinut nainen, ja hän teki sen Rolex ranteessaan.
Muutamaa vuotta myöhemmin tuotanto siirrettiin Lontoosta Sveitsiin. Pian sen jälkeen Rolex sai sveitsiläisen sertifikaatin kronometrin tarkkuudesta, mikä voidaan lukea yrityksen ensimmäiseksi suureksi menestyksen virstanpylvääksi.
Seuraavan vuosikymmenen ajan Wilsdorf ja Rolex keskittyivät ratkaisemaan pölyn ja vesitiiviyden aiheuttamaa ongelmaa ja tämä johti kelloteollisuuden historiassa uuden löydöksen syntyyn vuonna 1926, kun luotiin Oyster-kello. Muotoilu on saanut inspiraatiota osterin vahvasta ja kestävästä kuoresta. Kyseessä oli uraauurtava innovaatio kelloteollisuudessa. Kello ei ollut ainoastaan vesitiivis, vaan sen muotoilu oli myös iskunkestävä ja pölyä kestävä, joten se sopi erinomaisesti äärimmäisiin olosuhteisiin. Oyster-malli oli myös ensimmäinen kellomalli, jota pystyi käyttämään veden alla ilman vaurioiden riskiä. Oyster-mallin ansiosta Rolex sai paikkansa yhtenä maailman innovatiivisimmista kellovalmistajista ja tätä perintöä merkki vaali viisi vuosikymmentä eteenpäin.
Vain viisi vuotta myöhemmin Hans Wilsdorf toteutti elinikäisen unelmansa luomalla automaattikellon, joka nykyään tunnetaan nimellä Oyster Prepetual.
Mallit Submariner, Datejust ja Daytona
Rolexin vaikuttavasta valikoimasta löytyy myytamia malleja, jotka ovat erityisen legendaarisia:• Rolex Submariner: Kellojen kello. Yksi kaikkien aikojen eniten kopioiduimmista kellomalleista mustalla kellotaululla, käännettävällä kellonkehällä ja vesitiiviillä kellonkuorella. Tämän kellon muotoilu on ollut lähes täysin sama lanseerauksesta vuodesta 1953 lähtien. Malli tunnetaan kyvystään kestää äärimmäisiä olosuhteita, minkä ansiosta kello on suosittu sukeltajien ja seikkailijoiden keskuudessa.
• Rolex Datejust: Klassisen ja monipuolisen muotoilunsa ansiosta Datejust on suosittu niiden keskuudessa, jotka etsivät joka tilanteeseen sopivaa kelloa.
• Rolex Daytona: Julkkisten suosikki ja nimetty tunnetun kilparadan Daytona Internationa Speedwayn mukaan. Kello vie ajatukset kilpailuun ja tarkkuuteen. Tämä on yksi himoituimmista kelloista markkinoilla. Voit varmasti joutua odottamaan useita vuosia ennen kuin saat mahdollisuuden hankkia tämä kellon itsellesi, jollet hanki sitä käytettynä.
Tulevassa artikkelisarjassamme tutustumme tarkemmin näihin kellomalleihin syksyn aikana.
Tiesitkö, että…
… Rolex on yksi harvoista kellomerkeistä, joka valmistaa lähes kaikki kellon osat itse. Kaikki koneistosta, kotelosta ja rannekkeesta kellotauluun ja viisareihin.… 1950-60-luvuilla monet ruotsalaiset kellokauppiaat eivät ottaneet Rolexia myyntiin, vaan valitsivat muun muassa kelloja merkeiltä Longines ja Omega, sillä heidän mielestään Rolex ei vastannut heidän vaativien asiakkaidensa odotuksia, koska se nähtiin enemminkin nuorison kellomerkkinä.
… Kallein koskaan myydyin Rolex-kello on huutokaupassa myyty Rolex Daytona sarjanumerolla 6239, jonka oli aiemmin omistanut legendaarinen näyttelijä Paul Newman. Kello huudettiin summalla $17.752.500.
… Ensimmäinen kello, joka saavutti Mount Everestin huipun Edmund Hillaryn ranteessa vuoden 1953 historiallisen matkan huipentumaksi, oli Rolex Oyster Prepetual.
… Rolex GMT-Master teki ensimmäisen avaruuslennon astronautti Jack Swigertsin ranteessa Apollo 13-lennolla vuonna 1970.
… Rolexin omistaa nykyään yksityinen säätiö ja sitä ei ole noteerattu pörssiin.
Rolex ei ole vain kellomerkki; se on historiallinen matka ajassa ja tekniikassa, käsityötaidon ja eleganssin symboli. Oletpa sitten keräilijä, seikkailija tai vain laatukellon kauneutta arvostava henkilö, on Rolexilla jokaiselle jotakin. Tämä artikkeli on vasta alkua tutkimusmatkallesi Rolexin maailmaan. Joten kun seuraavan kerran näet ikonisen Rolex-kruunun jonkun ranteessa, muista sen edustama pitkä innovaatio- ja intohimomatka.
Top-3 suosikkia putiikissamme tällä hetkellä:
DatejustRolex Datejust 36 mm:n kellotaululla on aina hyvä valinta. Sitä voi käyttää tyylikkäästi niin puvun kanssa kuin pestyjen farkkujen ja t-paidan seurana.
Yacht-master
Outolintu Rolex-valikoimassa. Tämä yksilö on henkilökohtainen suosikkini sen platinaisella kehällä.
Day-date
Day-Date, joka tunnetaan myös nimellä "presidentin kello", on kello, joka on yhtä ikoninen kuin kuuluisat ihmiset, jotka ovat käyttäneet tätä mallia historian saatossa.










